Kuohuviinipullon avaaminen ja käsittely

Kuohuviinipullon avaamisessa ei yleensä ole ongelmia, jos muistaa muutaman perusasian. Viinin sisältämä hiilidioksidi aiheuttaa pulloon painetta, joten viiniä pitää käsitellä varovasti ja arvokkaasti.

Turhaa hölskyttelyä on vältettävä, ja viinipullo tulee aina viilentää kunnolla.



1. Ennen avaamista kuohuviinipullo on laitettava riittävän ajoissa jäähtymään. Jääkaapissa oikean tarjoilulämpötilan saavuttaminen vie 2–3 tuntia. Viinin voi jäähdyttää myös viinijäähdyttimessä, joka täytetään puoliksi jäillä ja puoliksi vedellä. Sopivan tarjoilulämpötilan saavuttaminen kestää jäähdyttimessä noin 20 minuuttia.


2. Pullon suuosaa suojaava foliopaperi poistetaan ja korkin päällä oleva rautalanka irrotetaan.


3. Pullon pohjasta otetaan tukeva ote oikealla kädellä. Korkki nojautuu vasemman käden kämmenpohjaan. Pullo on vinossa asennossa, kaulaosa on hiukan ylöspäin ja osoittaa avaajasta poispäin. Oikealla kädellä pyöritetään pullon pohjaa, ja vasen käsi jarruttaa pullon suulta lähtevää korkkia.


4. On hyvä varata puhdas pyyhe ranteelle siltä varalta, että viini kaikista varotoimista huolimatta pursuaa ulos. Lasit on myös hyvä pitää lähettyvillä, jotta viinin saa heti kaadetuksi.

Muista paine

Kuohuviinipullossa on painetta jopa 6 ilmakehää – autonrenkaassa noin 2.

Kuljeta suojattuna

Laita pullo kuljetuksen ajaksi omaan muovikassiin. Älä jätä pulloa lämpimään. Autossa voi olla kesällä jopa 70 lämpöastetta, ja paine voi lämmössä räjäyttää pullon.

Säilytä pimeässä ja viileässä

Alä säilytä kuohuviiniä esim. kirjahyllyssä tai viinitelineessä, koska pullo altistuu lämmölle ja auringonvalolle.

Kun kuljetat kuohuviinin omassa kassissaan ja säilytät sitä suljetussa paikassa, vältät suurimmat vahingot, jos pullo kaikesta huolimatta särkyy.

Avaa viilennettynä

Älä avaa pulloa heti kuljetuksen jälkeen, äläkä koskaan lämpimänä, sillä korkki ja viini lentävät paineella ulos. Avattaessa suuntaa pullon suu turvallisesti poispäin ihmisistä. Jos pullo on suljettu muovikorkilla, se irtoaa erittäin helposti, jolloin korkin tuloa on todella syytä jarruttaa.

Jäähdytä hyvin

Kuohuviinin tarjoilulämpötila on 5–8 astetta. Nopeimmin pullo jäähtyy vesijääseoksessa (n. 20 min.), jääkaapissa 2–3 tunnissa.

Kuohuviiniä kaadetaan lasiin noin 1 dl. Kaada kaikkiin laseihin ensin vähän viiniä ja loppumäärä vasta sitten, kun kaatokuohu on laskenut. Kuohuviinipullosta (0,75 l) saat 6–8 lasillista.

Muista kätevä Kuohuviinipullonavaaja >