Tutustu IPA-oluisiin

Kaikki IPA-oluesta

• IPA-oluen historia
• craft-beer vallankumous
• IPA:n maku
• IPA-oluttyylit
• IPA & ruoka

IPA-oluen historia

IPA:n historia ulottuu Englannin ja Intian välisen kauppakomppanian aikoihin 1600-luvulle. Pitkä merimatka Englannista Intiaan kesti jopa kuusi kuukautta ja matkan lopuksi vaaleammat oluttyylit olivat jo usein pilaantuneet. Intian kuuma ilmasto ei myöskään soveltunut oluen panemiseen paikan päällä. 

Ratkaisuna humalointi

Pale Ale -tyylisiä oluita valmistettiin jo 1700-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä ja ajan kuluessa ymmärrettiin humaloinnin merkitys oluen säilyvyydelle. 1760-luvulla panimoita ohjeistettiinkiin lisäämään olueen runsaasti humalaa, jos juoma lähetetään lämpimään ilmastoon, kuten Intiaan.

Tämä runsaasti humaloitu oluttyyli sai ajan kuluessa nimen India Pale Ale. Humalakävyt lisättiin usein tynnyriin, jossa olut kuljetettiin Intiaan. Syntyi tekniikka, jota myöhemmin alettiin nimittämään kuivahumaloinniksi. Aluksi India Pale Ale -olutta valmistettiin lähinnä satamien läheisyydessä, mutta IPA:n suosion kasvaessa moni suuri panimo aloitti sen valmistamisen.

IPA:n suosio kuitenkin hiipui ajan kuluessa. Ensimmäisen maailmansodan raaka-ainepula painoi IPA:n lähes unohduksiin ja kylmälaitteiden markkinoilletulon jälkeen oluen valmistus ja säilytys helpottui huomattavasti. Runsaasti humaloituja oluita ei enää tarvittu samoissa määrin.

Britti-imperiumi asutti kuitenkin myös "uutta" mannerta Atlantin toisella puolella, jonne siirtolaisten mukana myös IPA saapui. Näin siemen jollekin suuremmalle oli kylvetty.

Uuteen suosioon Craft-beer vallankumouksen myötä

Yhdysvalloissa oluen valmistaminen kotona vapautui vuonna 1979 ja se antoi ensisysäyksen panimoharrastukseen. Monen harrastus päätyi pienpanimotrendin myötä päätoimiseksi työksi.

1970-luvun lopussa kehitetty American Pale Ale eli APA loi pohjan tulevalle American IPA:lle. 1990-luvulla Yhdysvaltojen länsi-rannikolla pienpanimopiireissä innostuttiin valmistamaan entistä humaloidumpia oluita. Näin vahvasti humaloitu oluttyyli IPA lähtii uuteen nousukiitoon. 

Pienpanimoita ja panimoravintoloita perustettiin Eurooppaan 1980- ja 1990-luvuilla runsaasti. Pienpanimoiden vanavedessä IPA saapui takaisin syntyseuduilleen ja rupesi niittämän mainetta. 

2000-luvun alku olikin jo todellista pienpanimoiden ja IPA:n juhlaa, sillä Eurooppaan perustettiin useita nimekkäitä panimoita. 2010-luvulla vauhti vain kiihtyi ja craft-panimoita perustettiin ympäri maailmaa. Monen uuden panimon ensimmäinen tuote oli juurikin IPA. 

Erilaisia IPA-tyylejä on nykypäivänä kymmeniä ja panimomestarit innovoivat jatkuvasti uusia. IPA ei ole enää pelkästään harrastajan kuriositeetti ja lähes jokaiselta isolta panimolta löytyy nykyisin portfoliostaan IPA-olut.

IPA-oluen maku

IPA on pintahiivaolut, jonka maussa on selkeää maltaisuutta, jota täydentää aromikas humalointi, mikä jättää kokonaisvaikutelman kuivahkoksi. Tuoksussa on karamellimaltaiden leipämäisyyttä, keksiä tai toffeeta sekä perinteisesti brittihumalan maamaisuutta, kukkaa ja ruohoa. IPAn mallaspohja saattaa olla hyvinkin tuhti riippuen alkoholipitoisuudesta.

Erilaisilla humalalajikkeilla luodaan myös eroja oluen makuun

• Trooppinen hedelmäisyys - Mosaic, Calypso, El Dorado, Galaxy, Huell Melon, Motueka, Rakau
• Sitrushedelmät - Amarillo, Citra, Cascade, Centennial, Mandarina Bavaria, Nelson Sauvin, Sorachi Ace, Summit, Waimea
• Mänty/pihkaisuus- Ahtanum, Chinook, Simcoe
• Kukkaisuus/ruohoisuus - Hallertau, Comet, Challenger

IPA-olutta valmistetaan useassa eri tyylissä

• English-style/Britti IPA - Hyvin tasapainoinen maltaisuuden ja humaloinnin suhde. Korostaa maltaisuutta enemmän kuin moni muu IPA-tyyli. Brittihiivat tuovat hedelmäistä sekä kukkaista aromia.
• East-coast tyyli - Oluissa on havuisuutta ja runsasta sitruksisuutta, hiivalajikkeet ovat selkeästi esterisiä.
• West-coast tyyli - Amerikan länsirannikolta peräisin oleva IPA-tyyli, jossa kuivahumaloinnin lisäksi oluen keittovaiheessa tehdään lisähumalointi, joka tuo makuun greippistä sitrusta sekä havuisuutta.
• American IPA - Huomattavan runsaasti humaloitu IPA, monesti käsitetään West Coast -tyylisenä, mutta käytetään myös yleisnimityksenä amerikkalaisista IPA-tyyleistä.
• New England IPA eli NEIPA - Mehuisan hedelmäinen IPA -tyyli. Humaloinnissa panostetaan monesti miltei täysin kuivahumaloinnin hedelmäiseen makuprofiiliin, jossa katkerohumala on joko hyvin hennosti tuomassa makurunkoa tai kokonaan poissa. Monesti ulkonäkö voi olla lähellä tuoremehua.
• Hazy/Juicy IPA - Yleisnimityksiä hedelmäisille IPA-oluille. Juicy IPA:lla voidaan tarkoittaa myös hedelmillä maustettua olutta.
• Session/Micro IPA - Alkoholiprosentiltaan kevyempi, alle noin 5%. Pyrkimys muiden IPA-oluiden makumaailmaan, mutta kevyemmillä prosenteilla.
• Double/imperial IPA eli DIPA/IIPA - Termit kertovat perusvahvuisia vahvemmista IPA-oluista. Monesti alkoholiprosentti asettuu vahvuuksien 7,5%-9,5/10% välille, mutta panimo voi kutsua vahvempaakin DIPA:ksi. Makumaailmassa korostuu monesti täyteläisyys sekä makeus korkeamman alkoholin tuomana.
• Triple IPA eli TIPA -  Alkoholiprosentiltaan 9,5% ja tästä ylöspäin. TIPA-oluet ovat maultaan täyteläisiä ja todella runsaan aromikkaita. Rakenne voi olla jopa siirappisen hedelmäinen ja todella intensiivisen humaloitu.
• DDH/TDH IPA - Tupla- tai triplakuivahumaloitu IPA.
• Black IPA - Osa käytetyistä maltaista on tummaksi paahdettuja, antaen tälle alatyylille tumman värin sekä muista tummista oluista tyypillisiä aromeita, kuten paahteisuutta, kahvisuutta sekä tummasuklaisuutta.
• Brut IPA - Kuiva, ”samppanjamainen” IPA -tyyli. Makumaailma hyvin kuiva, hedelmäinen ja napakka. Hiilihapokkuus monesti korostuu ja luo samppanjamaista vaikutelmaa. Valmistuksessa pyritään saamaan kaikki vierteen sokeri käytettyä alkoholiksi. Monesti tähän voidaan käyttää apuna entsyymiä (Amyloglukosidaasi), joka muuttaa tärkkelystä käymiskelpoiseksi sokeriksi.
• Milkshake IPA - Usein hyvin hazy IPA. Valmistuksessa on käytetty laktoosia, pektiiniä ja/tai kauraa tuomaan makuun maito-/kermamaista pehmeyttä. Oluthiivat eivät syö laktoosia, joka jää olueen makeutena. Pektiinillä voidaan saada aikaan kevyttä hyytelöitymistä, joka muokkaa oluen runkoa ja suutuntumaa, pirtelömäisemmäksi.
• Oatmeal IPA - Osa maltaasta on Kauramallasta. Kaura tuo oluen koostumukseen monesti paksuutta ja pehmeyttä. Suodattamattomana myös lisää sameuden tuntua. Aromeiltaan hyvin pehmeä ja antaa tilaa humaloinnille.
• Sour IPA - Hapatettu IPA. Kuin sour -olut, mutta IPA:n humaloinnilla.
• Brett IPA - Hapan IPA, jossa happamuus tulee Brettanomycoces villihiivasta. Bretta on tuttua esim. belgialaisista Lambic -oluista.
• Amber IPA - Runsaammin humaloitu versio Amber alesta. Makumaailmaan havuisuuden mukaan tulee pihkaisuutta sekä karamellisoitunutta mallasta ja olut on väriltään kuparista tai meripihkaista.
• Red IPA - Humaloitu, katkerahko, kuitenkin tuhdin aromikas IPA, jonka aromimaailmaan kuuluu myös karamellisuutta, toffeisuutta tai tummaa marjaisuutta. Ei kovin makea IPA-tyyli vaan ennemmin aromikas ja maltainen.
• Ruis IPA - Valmistuksessa osa maltaasta on ruista. Ruis vahvistaa humaloiden havuisia aromeita. Voi tuoda myös mausteisuutta tai maltaista kirpeyttä makuun.
• Farmhouse IPA -  Saisonin ja IPA:n fuusio. Runsaasti humaloitu, sisältäen saisonille tyypillistä kirpeyttä ja hedelmäisyyttä.
• White IPA -  Hedelmäinen, mausteinen ja raikas versio. Monesti vaaleampi väriltään, kevyempi rungoltaan ja tyylillisesti lähellä belgialaisia witbierejä.

IPA & ruoka 

IPA:t ovat olleen jo tovin muodissa, joten ne ovat erinomaisia juomia vaikka vastaavan trendikkäälle katuruoalle. Jälkiruoissa IPA muodostaa yllättävän mutta hyvin toimivan yhdistelmän crème brûléen kanssa.