
Herkullista halvalla, hävikki hyödyntäen
Hyvää ruokaa arkeen ja juhlaan syntyy halvemmallakin, kun näkee hitusen vaivaa. Kekseliäs kokki hyödyntääkin edullisia raaka-aineita ja käyttää nekin tarkasti. Nyt puhutaan kukkaroystävällisestä kuluttamisesta.
Ruokahävikin vähentämisen ohella trendinä on jatkaa raaka-aineiden ja valmiin ruoankin käyttöä mahdollisimman pitkälle. Kelpo konsti kotikeittiöön on esimerkiksi tehdä uunissa paahdettuja juureksia reilumpi satsi ja pyöräyttää ylijäämistä seuraavan päivän sosekeitto. Lihoissa voi siirtyä edullisempiin ruhon osiin – ne vaativat vähän työstämistä, mutta ovat todella maukkaita, meheviä ja herkullisia.
Hävikin hyödyntämien ulottuu myös juomien puolelle. Ruoanlaitossa jääneet sitruunan kuoret, yrttien jämät tai ylimääräiset kurkkusiivut antavat makua, tuoksua ja näköä kauniille cocktaileille. Tai jos joulupöydästä jää glögiä, sitä saa sangriaa limonadin, sitruunoiden ja appelsiinien kanssa. Viinipullojen pohjille jääneet tilkat voi myös pakastaa ja käyttää kastikepohjissa.
Asiantuntija: Alkon tuoteviestintäpäällikkö Anri LindströmTeksti Sami Turunen